torstai 29. joulukuuta 2011

Kuppi kuumaa, mutta ei enää kahvia





























Enää ei maistu suklaa eikä kahvi. Vatsa täyttyy nyt teestä ja vedestä. Ihan vain siksi, koska olen taas sairaana. Kuume väsytti peittojen alle. Poskiontelotkin olivat turvoksissa, mutta eivät niin paljon, että olisin saanut piikin. Saanut? Jätin sanomatta, että punkteeraus on yksi viimeisimmistä asioista, mitä minulle saa tehdä, vaikka ontelot olisivat kuinka turvoksissa.

lauantai 24. joulukuuta 2011

perjantai 23. joulukuuta 2011

Valmista
































- Lahjapiparit on koristeltu
- Viimeiset paketit on tehty
- Kissat saivat kasan leluja. Pehmotähti alkoi kiinnostaa, kun siihen suihkutti reilusti kissanminttua
- Kolme päivää vapaata pistää hymyilyttämään

torstai 22. joulukuuta 2011

Avustaja

Kamera jäi töihin. Frans toimi avustajana Mac-kuvauksissa.

Samoissa sävyissä



keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Kuusi tuli, kuusi lähti

 

Pieni, oikea kuusi ehti olla sisällä noin viikon. Sen jälkeen se siirrettiin haikein mielin terassille. Niistäminen helpotti sen jälkeen kummasti. Allergikko mikä allergikko, mutta tulipahan kokeiltua.

Kuusen vieressä napottava savimökki on itse tehty.

Olkipukki on ostettu ruotsalaiselta pariskunnalta Turun joulumarkkinoilta. Oli jo aikakin, että Gävlessä syntynyt hankki pukin. Tämä yksilö on hurmaava. Halpakauppojen vaaleankeltaiset, punanauhoin koristellut pukit eivät houkuttele.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Rauha muratin muistolle


























Kuivunut muratti lensi tänään roskiin. Tilalle tuli kaksi uutta pikkuista. Kuvassa vielä kuivunut koppura. Ostin myös jouluruusun. Sitä aion varjella parhaani mukaan.

perjantai 16. joulukuuta 2011

Pikkujouluhiukset

Väripilkku minun makuuni


























Heivasin syksyllä niin paljon vaatteita kirpputorille, etten omistanut sen jälkeen enää yhtään juhlavaatetta. Tänään on pikkujoulut ja oli hankittava koko asukokonaisuus - mekko, laukku ja kengät. No, kenkiä kyllä olisi ollut, jos olisin halunnut pukeutua kokomustaan. En halunnut. Petroolinsinisestä tulee juuri sopiva ripaus väriä.

Koti





























...on ihana paikka.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Tehtävälista

Jouluaatto on ensi viikolla. Sitä ennen pitää ostaa vielä pari lahjaa, postittaa kortit (ja teettääkin ne. Luvassa vauhdikas perhepotretti), käydä yksissä pikkujouluissa ja... Pitikö muuta? Yhdet piparit leivon vielä. Tai siis kaulitsen, paistan ja koristelen. Ne menevät lahjaksi.

8



























Kahdeksan asiaa minusta

- Haaveilen koirasta. Päällimmäisenä mielessä ovat mäyrä- ja villakoira
- Olen koskenut alpakan takapuolta
- Lempikukkani on jaloleinikki
- Olen ajanut kaksi kolaria. Toisesta syytän sääskeä
- Inhoan sipulia
- Olen onnistunut syksyn aikana katkaisemaan auton avaimen ja antennin, jäämään kiinni mutalilluun, jäämään aamulla välille matkalla töihin, kun bensa on loppunut kesken. Kerran huomasin ajaessani, että toinen sivupeili on kääntynyt kohti menosuuntaa
- Minulle on suositeltu jokkisharrastusta useaan otteeseen
- Olen ollut Joel Hallikaisen intohimoinen fani alle kouluikäisenä. Tunnustin asian ihailun kohteelle haastatellessani häntä vuosi sitten

maanantai 12. joulukuuta 2011

Huopaa, puuta ja vaaleaa





























Tällaiset joulukoristeet ovat mieleeni: huopahiiret ja puupossut. Hillityt värit ovat välttämättömyys.
Kissatkin pitävät huopahiiristä. Fransin ja Wimman (kuvassa) mieleen on erityisesti eräs tietty, Tanskasta ostettu hiiri, joka istuu rottinkikorin päällä. Seuraavaksi alkaa kuusenkoristeiden varastelu. Ostin tänään nimittäin polvenkorkuisen pikkukuusen sisälle. Suurempaa ei mahdu. Toivottavasti tuota saadaan varjeltua niin hyvin, että sen voi istuttaa keväällä pihalle.

Vessakissa


Vessakissa Untamo. Vettä räiskitään tassuilla, minkä ehditään ja allas pitää käydä välillä peittelemässä.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Lähikuvat































Tykkään selvästi lähikuvista.
Ja hiirijoulukoristeista ja tuikkukipoista,
harmaasta rottingista ja peltikylteistä.

lauantai 10. joulukuuta 2011

10.12.2011































Jouluun on aikaa kaksi viikkoa. Tuli tehtyä pipareita sen kunniaksi.

Piparkakku-ukkoinen tuikkukippo on Ruotsista, kuten melkein kaikki joulukoristeemme. Toinen tuikkukippo on Loviisan aitasta, viime viikonlopun reissulta. Siinä oli sisustuskauppa minun mieleeni. Sieltä löytyi monet pienet joululahjat. Toinen suosikkiliike oli pieni museokauppa Turussa. Vaateostokset tein Zarassa.

Huomenna luvassa lisää lunta. Toiveeni muutaman sentin lumikerroksesta koko talveksi on menossa pahasti pieleen. Kinokset valtaavat taas maisemat. Näyttää kauniilta, mutta otsasuoni kiristyy, kun lattiat kastuvat lumesta ja autoa saa kaivaa hangesta aamuisin. Ja se kylmyys! En taida selvitä talvesta, kun parin asteen pakkasetkin saavat tärisemään, vaikka olisi minkälainen vaatekerros päällä. Tarvitsen ehdottomasti uuden, huippulämpimän talvitakin. Villakankaisesta ei ole mihinkään.