perjantai 28. syyskuuta 2012

Olkapäällä

Untamo ei halua olla sylissä muuta kuin silloin, kun itse haluaa. Heti pitää kivuta olkapäälle.


Ihanaa, kun viikonloppu alkaa! Vielä ihanampaa on se, että minulla on ensi viikolla vain kolme päivää töitä. Suuntaan nimittäin keskiviikkona ja perjantaina Kokkolaan allergiatestien takia. Minulle tehdään selkälapputesti. Toivottavasti löytyy joku syy siihen, ettei kutiseviin, ihottumien täyttämiin käsivarsiini auta lääkevoiteetkaan. Raavin itseni riekaileiksi öisin.
Aion hyödyntää Kokkola-reissuja käymällä kangasostoksilla. Mekkokirjani ovat nimittäin jääneet aika vähälle käytölle, koska kaapissa on tällä hetkellä vain sisustustyynyihin kaavailemiani kankaita.

Rentouttavaa viikonloppua kaikille. <3

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Valokuvausviikonloppu






























Viikonloppu meni näissä tunnelmissa: romaanin, lehtien ja valokuvauskirjan lukemista, etätehtävien tekemistä, oppimispäiväkirjan parissa puurtamista, valokuvien käsittelyä... Ja vähän kukkien tuoksua siihen päälle. :)

lauantai 22. syyskuuta 2012

Odotellessa




























Meidän makkari on myös miehen tytön leikkihuone. Välillä tuntuu "vähän" ahtaalta, kun pienessä makuuhuoneessa on vierekkäin kaksi sänkyä, niiden välissä kaksi päällekäin pinottua metallilaatikkoa yöpöytä, meidän sängyn jalkopäässä on nukkekotipöytä ja siihen päälle vielä parit lelulaatikot.
Olisi ihanaa, jos olisi vielä yksi (mielellään kaksi) makuuhuone lisää! Sellainen saattaa vielä tullakin, sillä vanhempani suunnittelevat paritalon puolikkaansa myymistä ja me olemme alkaneet miettiä kyseisen asunnon ostamista. Siellä olisi kolme makuuhuonetta, olohuone, keittiö, kodinhoitohuone, sauna, kaksi vessaa ja vaatehuone. Just hyvä siis!
Sijaintikin olisi sopiva ja naapuritkin mukavia. Niin, ja suojainen piha!
Muutoksia odotellessa...

Jos tilaa olisi enemmän, voisin ostaa miehen tytölle myös lisää noita ihania Sylvanian families -juttuja. Olen ostanut niitä myös molemmille kummitytöille. Tykkään! <3

perjantai 21. syyskuuta 2012

Suklaista


























En tiedä, mikä hifistelijä minusta on tullut, mutta olen alkanut haaveilla kahvikoneesta. Olen tainnut vähän kyllästyä tavalliseen kahviin. Hankin ensiavuksi suklaakahvia. Voi olla, että pysyttelen ainakin toistaiseksi makukahvien parissa. Hieman edullisempi vaihtoehto... :)

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Pieni, soma ja vikkelä





























Viimeisessä kuvassa näkyy uusi autoni: pieni, soma ja vikkelä. Tykkään!

Sunnuntaina





keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Naali




























Hermo on ollut tiukassa viimeaikoina, vaikka paljon mukavaakin on tapahtunut.


Ikävät asiat:

- työahdinko
- auto ei mennyt katsastuksesta läpi, eikä korjaus kannata


Mukavat asiat:

- valokuvauskoulu alkoi: ryhmä on huippu ja opetus mielenkiintoista
- sain vähän autolainaa ja menen huomenna katsomaan mukavaa pikkuautoa
- olen virkkaillut ja neulonut taas. Työn alla on naali (!) ja kaulaliina

tiistai 4. syyskuuta 2012

Talo katsoo ikkunasta

Vanhat ikkunat ovat kiehtovia.

Tällaisissa maisemissa



Olin tänään tällaisissa maisemissa työkeikalla. Työpäivä jatkuu vielä tunnin tai parin verran.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Kirjoja teillekin



























Mietin, mitä tekisin näille kirjoille, joista pidin paljon, mutta joita tuskin luen uudelleen (koska maailma on täynnä kirjoja). Päätin arpoa ne tähän päivitykseen kommentin jättäneiden kesken. Kerro kommentissa, jos olet kiinnostunut vain toisesta kirjasta.

Luin Baby Janen Kreikassa. Ajattelin aluksi, että huh... Vaikutti vähän liian ronskilta kirjalta makuuni, mutta kannatti pysyä kärsivällisenä. Teos osoittautui lukemisen arvoiseksi.

Pieni potenssipuoti taas oli kerrassaan hurmaava paketti. Se kertoo kahden iäkkään siskoksen elämästä. Heidän äärimmäisen rutinoitunut arkensa järkkyy, kun naapuriin muuttaa yksinäinen mies. Vielä kun siskokset keksivät potenssilääkkeen, niin siinäpä sitä lukijalle riittää taikinaa natustettavaksi.
Kaikki tapahtumat tuntuvat käsinkosketeltavan aidoilta. Tuntuu kuin olisi oikeasti kärpäsenä katossa seuraamassa kirjan henkilöiden elämää. Tämä on oikea hyväntuulen kirja!

Arpaonnea! :)

Osallistumisaikaa on sunnuntaihin klo 21 asti.

Kirjojen ystävä




























Frans oli ensimmäisenä kaverina, kun rupesin avaamaan kirjapakettia. Pahvi ja etenkin ihanat, valkoiset muovinauhat ovat ehkä parasta, mitä kissa tietää. Minä tykästyin pakkausmateriaalia enemmän Mekkotehdas- ja Fantástico-kirjoihin. Tekisi mieli alkaa opetella espanjaa jo itsekseen, mutta ehkä säästelen itseäni siihen asti, kun kansalaisopiston kurssi alkaa.
Tällä viikolla pääsen imemään toisenlaista oppia itseeni, kun valokuvauskoulutus alkaa perjantaina. Lauantaina joudun olemaan poissa, sillä menen kuvaamaan kollegani häät. Jännittävää! Olen kyllä muutamat häät kuvannut, mutta nyt otan ihan kunnon potretitkin. Toivottavasti sää on suotuisa..!